FANDOM


Iso-Ruuhijärvi oli mukana jo Propilkki 1-pelissä nimellä Ruuhijärvi. Iso-Ruuhijärvi kuuluu myös niihin neljään vesistöön, jotka olivat mukana PP2:n ensijulkaisussa.

Ruuhijärvi

Iso-Ruuhijärven kartta.

Kalastus Muokkaa

Järven halutuin saaliskala on kirjolohi, joista suurimmat painavat yli kaksi kiloa.

Taimenet ovat pienempiä, suurimmat painavat reilun kilon.

Siikaa saadaan kohtuullisesti, mutta kokoluokka on alle puoli kiloa.

Suurimmat ahvenet ylittävät puolen kilon rajan.

Haukea saadaan harvakseltaan, mutta suurimmat painavat reilusti yli kolme kiloa.


Vinkit Muokkaa

- Siikaa tulee järven keskivälin etelärannalla olevasta niemestä vähän pohjoiseen, syvänteen reunasta.
- Jos haluat saada Iso-Ruuhijärveltä kirjolohta, pilki isossa syvänteessä ja syvänteen reunoilla. Kalaa tulee yleensä parhaiten puna-hopeisella tasurilla ja räsäsellä (raitalusikka), mutta myös rautulätkällä ja microtasurilla olen joitain kirrejä saanut. Aika kevättalvi, ilta.
- Punnituspaikan puolella olevan niemen nokasta hieman keskelle, syvänteeseen päin: Kirjolohi on yleensä varma saalis tuosta. Kannattaa pilkkiä räsäsellä tai esim. puna-hopea tasapainolla ja käyttää jäykempää vapaa.


Lajisto Muokkaa

  • Kirjolohi
  • Taimen
  • Siika
  • Hauki
  • Ahven
  • Särki
  • Kiiski